Diginatiivi Riston blogi

YLE:lle mediamaksu - mitenkäs muut uutisten tuottajat?

YLE oli menettämässä taloudellisen pohjan, joten tulopohja tullaan keräämään kansalaisilta mediamaksuin tai ehkä ottamaan suoraan valtion kassasta. Mutta mitenkäs ylläpidetään muut mediat - perinteinen printti ei enää myy. Yksi ratkaisu on siirtyä verkkojulkaisijaksi, mutta seuraavatko mainostajat perässä vai täytyykö esim. uutispalvelusta ryhtyä keräämään maksuja.

Itse olen luopunut pari vuotta sitten perinteisen printin käytöstä - uutisten suurkuluttajana seuraan maailman tapahtumia internetissä eri uutispalstoilta. Vähän vaivaa nähden apuvälineenä on Google Readerin tarjoamat uutisotsikot. Toisena foorumina on Ammparit. Nämä molemmat ovat kokoomapalveluja - uutiset tuottaa joku muu taho. Koska uutisten "teollinen" tuottaminen vaatii rahaa, ollaan lähes saman ongelman edessä kuin YLE. Näin ollen olen huomannut, että eri medioissa ja/tai kokoomapalvelun tarjoajissa ollaan suunnittelemassa palvelun käyttäjille käyttömaksua.

Sanoisin, että suunnitella voi, mutta ei tule onnistumaan niin kauan kuin internetistä ei tarvitse maksaa muuta kuin operaattorimaksu. Sitten on eri juttu, jos valtio säätää netti-uutis-media-maksun, niin kuin on suunnitteilla YLE:n pelastamiseki.

No miksi ei onnistu? Siksi, että maailma muuttuu kovaa vauhtia. Voi olla, että kohta vertaisverkot syrjäyttävät perinteisen uutisia tuottan median. Jos seuraat maailmaa pelkästään sanomalehtien kautta, elät noin 1-2 päivää perässä reaaliajasta. Jos seuraat tv-uutisia, elät noin 12-24 tuntia jälkijunassa. Jos seuraat uutisvirtaa netissä, viive on 1-12 tuntia. Näin ollen vertaisverkko on nopeampi kuin myös perusteellisempi sekä mikä tärkeintää kaksi suuntainen! Tiedon tuottajalta voit tarvittaessa pyytää lisätietoja tapahtuneesta.

Näin ollen omalta kohdaltani vertaisverkko on oiva väline jo nyt ja tulevaisuudessa: Kaverit eri puolilta maailmaa ilmoittelevat maailman tapahtumista suoraan sähköpostiin, facebookkiin tai muihin sivustoihin! Esimerkkejä voisi luetella vaikka kuinka paljon: Jokelan ampumisesta tieto vertaisverkkoon tuli 5 min tapahtumasta - nettiin uutinen saatiin noin 40 minuutin kulutta, uutisissa tieto oli useiden tuntien päästä ja lehdissä seuraavana päivänä!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän markolilja kuva

Ei ihme että suuretkin lehtitalot ovat nykyisin vaikeuksissa. Levikit tippuvat ja nuoriso ei lue yleissanomalehtiä.

Niiden on todella vaikeaa vakuuttaa netin käyttöön tottuneita kuluttajia painetun sanan ylivoimasta.

Olisikohan niin, että painetun sanan ylivoiman ajat alkavat olla ohi? Printin eduksi mielletään: voi lukea aamukahvia juodessa, laaja aihekäsittely - mitähän muuta?

Tekniikan kehittyessä myös median käyttötavat muuttuvat - uskon? Kannettavat tietokoneet tuo uutiset ja artikkelit paikkaan kuin paikkaan, lähderiippumattomuus on ylivoimaista printtiin verrattuna, lisäksi läppäri vie vain murto-osan aamiaispöydän tilasta hesariin verrattuna!

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja