Opetus on bulkkituote?
Toukokuun viimeisenä viikonloppuna huipentuu monen nuoren yksi vaihe elämässä valkolakkiin. Onnitteluvaiheen jälkeen uunituore ylioppilas joutunee vastaamaan pariin kysymykseen: miten se meni ja minne seuraavaksi.
Menestystä tai menestymättömyyttä voidaan selittää vanhalla sanonnalla "jokainen on oman onnensa seppä" - mutta onko niin? Minusta tämä ei ole ihan näin yksinkertaista. Selittelyt riippuvat mistä näkökulmasta asiaa tarkastellaan. Erityisesti syiden hakeminen oman toiminnan ulkopuolella näkyy selvemmin epäonnistumisissa: opiskelija syyttää opetusta sekä ympäristötekijöitä, opettaja näkee selityksen piilevän opiskelijan lähtötasossa sekä vanhempien taustoissa ja perhe löytää syyt opetuksen tasossa.
Syytä on varmaan sysissä kuin sepissäkin, mutta minusta on aika härskiä väittää, että lukiovertailuilla mitataan vain lähtötasoa eikä ne kerro mitään opetuksesta! Opetus ja erityisesti sen taso vaikuttavat kaikkein eniten saavutettaviin tuloksiin! Jos opettaja on innostunut, suunnitelmallinen, innovatiivinen, pitkäjännitteinen ja erityisesti osaava, tulee myös tuloksia! Aivan liian usein opetusta vedetään "liitutaulupedagogiikalla" välittämättä muuttuuko tieto osaamiseksi ja asian hallinnaksi. Opetus on bulkkituote - valitettavasti.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Olen samaa mieltä. Tulokset riippuvat myös opettajasta. Pakeneminen vanhempien koulutustason tai keskiarvokynnysten taakse on läpinäkyvää.
Vanhempien koulutustasosta saa tietoa. Keskiarvot vaihtelevat eri yläasteiden välillä, tämäkin on ongelma jota ei tahdota tunnustaa.
Kuitenkin kysymys lienee sitä, että opetustyön tulosta ei haluta arvioida. Arviointi saattaisi johtaa vaatimukseen tulospalkkauksen käyttöönotosta.

Kommentoi 2 kommenttia